Ennen eräoppaaksi ryhtymistäni vuonna 2008 toimin ohjelmistosuunnittelijana. Eräoppaan työn ohella olen tehnyt myös pieniä www-sivustoja. Alussa rakensin sivustot omalla julkaisutyökalullani, joka sai alkunsa oman harrastussivustoni tarpeista ja myös halusta opiskella PHP/MySQL/Ajax-ohjelmointia sekä tutustua CSS:n uusimpiin ominaisuuksiin.
Yritykseni ja kennelini sivustot ovat yksi esimerkki omasta julkaisuohjelmistostani. Viime vuosina en ole kuitenkaan käyttänyt enää sitä asiakkaiden sivustojen pohjana, vaan sivut on tehty Wordpressillä, joka on yleisesti tunnettu ja paljon käytetty ilmainen julkaisuohjelmisto.
Koirat alkavat jäädä eläkkeelle vuoden 2026 aikana, joten nyt ja tulevaisuudessa olisi aikaa paneutua taas enemmänkin www-suunnittelutyöhön. Koulutukseeni ja työuraani voit tutustua täällä! Ensimmäisiä www-sivujani olin suunnittelemassa jo 1990-luvun alussa.
Alla muutama esimerkki www-töistäni. Kuvia klikkaamalla pääset tutustumaan sivustoihin. Jos on tarvetta uusien www-sivujen luomiselle, ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Minulta saat yksilöllisen palvelun!


